Iida Inkala

Rahastonhoitaja

Heipsan, oon Iida ja oon ollut kohta kolme vuotta mukana Popopetin toiminnassa. Tuolloin kolme vuotta sitten harkitsin oman kissan hankkimista, mutta googlaillessa löysinkin sijaiskotitoiminnan. Ehdin sijaiskodittaa muutamia kissoja, kunnes tänä vuonna päätimme mieheni kanssa adoptoida sijaiskodittamamme kissat Leon (kuvassa) ja Maisan omiksi. 

Maisa ei hyväksy muita kissoja, joten emme toimi enää sijaiskotina. Halusin kuitenkin jäädä yhdistykselle aktiiviksi ja hallituslaiseksi, jotta voin muilla tavoin auttaa eläinten pelastamisessa.

Hallitukseen hyppäsin mukaan reilu vuosi sitten rahastonhoitajaksi, mutta sen lisäksi hoidan jäsenrekisteriä, hiekkatilauksia ja autan kaikessa muussa aina kun vain pystyn ja ehdin. Tää on raskasta mutta antoisaa hommaa.