Oulu / Kotia etsivät kaverukset Alpo ja Oliver
Tässäpä esittäytyvät Alpo ja Oliver Suhina, kissakaverukset, jotka eivät tosin nykyisin enää juurikaan suhise sijaiskodin ihmisille. Populaatiotaustansa vuoksi molemmissa on kuitenkin vielä jäljellä arkuutta, minkä vuoksi he etsivätkin rakastavaa ja sitoutunutta kotia, jossa ymmärretään antaa pojille aikaa kesyyntyä omaan tahtiinsa.
Arkuudestaan huolimatta 4-5-vuotias Alpo (kuvassa oikealla) sekä 1-2-vuotias Oliver (kuvassa vasemmalla) ovat varsin leppoisia poikia, jotka nauttivat täysillä kotikissaelämästä. Ruoka maistuu heille erinomaisesti ja päivisin nukutaan vähintään viidet päiväunet. Alun suhinoista on myös otettu aimo harppaus kesyyntymisen tiellä, sillä pojat ovat jo hienosti uskaltautuneet nuuhkimaan nenullaan tuttua ihmistä.
Koska Alpo ja Oliver viihtyvät hyvin yhdessä ja saavat lisäksi turvaa toisistaan, he muuttaisivat mielellään yhteiseen kotiin. Kumpikin osaa suhtautua hyvin muihin kissoihin ja koiriin, joten loppuelämän kodissa voisi hyvinkin olla myös ennestään lemmikkejä.
Olisiko juuri sinulla kahden kissakaveruksen mentävä kolo kotonasi? Laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit Alpolle ja Oliverille tarjota!
*****
Kaikki kissamme myydään ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.