Haamu ( MINÄ LÖYSIN KODIN! )

Haamu on nuori ja kiva tyttökissa, joka on arvioitu korkeintaan 2-vuotiaaksi. Haamu on löytynyt luonnosta, mutta se ei ole mikään hirmuisen villi, joten liekö se on joskus ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Arkaa sorttia se vielä kuitenkin on ja ujostelee aluksi ihmistä voimakkaasti. Haamu sai nimensä ensimmäisten sijaiskotiviikkojen mukaan, kun se harmaana lymyili varjoissa kuin pieni haamu. Sijaiskodin tutuksi tulleen hoitajan nähden se leikkii vapautuneesti ja antaa rapsuttaa vähän, mutta käsittelyä sen kanssa pitää harjoitella vielä lisää. Haamu tottuu uusiin tilanteisiin aika nopeasti, joten omassa kodissa se varmasti kesyyntyy vielä ihan kainaloiseksi saakka, kunhan saa edetä omaan tahtiinsa.

Haamu syö tavallista, laadukasta kissanruokaa ja on aika perso herkuille. Haamun tulevassa kodissa pitäisi olla reipasta, kesyä kissaseuraa odottamassa. Haamu rakastaa muita kissoja ja on tosi kiva ja kohtelias muita kissoja kohtaan!
Se tykkää puskea muita ja mennä kaverin viereen pötköttelemään päiväunille. Myös leikkimisestä se pitää ja hilluu iltaisin pallojen kanssa.

Haamulta puuttuu alaetuhampaita ja kieli jää sen takia välillä vähän roikottamaan huulten välistä. Mutta ei se menoa haittaa, antaa vain vähän lisää persoonallista ilmettä muutenkin suloiselle Haamulle. Haamu on sirutettu, rokotettu, tautitestattu (fiv, felv) sekä steriloitu. Haamu odottaa harkittuja yhteydenottoja sijaiskodissaan Oulussa. Videoita ja kuvia löydät Fb:stä Sohvin sijaiskodin sivulta. Haamu arvostaisi varmasti kaikista eniten rauhallista aikuiskotia, jossa olisi kissakaverin seuraa tarjolla. Haamu on tavannut sijaiskodissaan myös koiria ja on suhtautunut niihinkin mukavasti.