Oulu / Kotia etsivät Halti ja Kouta
Nyt olisi etsinnässä koti tälle suloiselle kollikaksikolle. Halti (kuvassa alempana) ja Kouta (kuvassa ylempänä) ovat toistensa parhaat kaverit, ja siksi he muuttavat vain yhteiseen kotiin.
Halti ja Kouta ovat 3-vuotiaita, kilttejä ja kiiltäväturkkisia komistuksia. Pojat eivät vielä anna ihmisen silittää tai rapsuttaa, mutta kesyyntyminen on hienolla mallilla ja ajan myötä hellittelytkin todennäköisesti onnistuvat. Halti on kuitenkin kaksikosta Koutaa selvästi rohkeampi. Pojat saavat arjessa hienosti tukea toisiltaan, ja rakastavat sijaiskodin kissanleluja. Etenkin junarata on kaksikon mielestä mainio!
Pojat ovat kaikkiruokaisia, eivätkä he nirsoile lainkaan. Valjasulkoilua ei Haltille ja Koutalle suositella lainkaan, mutta turvallinen ulkotarha tai verkotettu/lasitettu parveke sopii heille hienosti. Uuden kodin mahdollisten lomien ajoiksi olisi hyvä jos hoitaja tulisi kotiin hoitamaan poikia ainakin ensimmäisen vuoden aikana, jotta Halti ja Kouta saavat kiintyä/juurtua rauhassa omaan kotiin.
Olisko suuri sinulla sopiva koti tälle kollikaksikolle? Mikäli vastasit kyllä, laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit Haltille ja Koutalle tarjota!
*****
Kaikki kissamme adoptoidaan ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.
