Tässä tulee hirmuinen Hiisi!
Hiisi on komea paksuposkinen, parivuotias kolli, jolta ei luonnetta puutu. Hiisi on ihmisrakas ja energinen touhottaja, jonka kynsissä lelut saavat kyytiä ja pehmolelun kanssa on hyvä ottaa välillä kunnon painit. Sellaiset, että vanut vain pöllyää!
Hiisiä on kenties pentuna leikitetty käsillä, koska sillä on vielä opettelua käytöstavoissa. Se saa välillä painihepulin, jolloin se syöksyy ihmisten käsiin tai jalkoihin. Myös nostaessa se saattaa napata käden suuhunsa ja purra. Ei se kovaa pure, mutta arempi saattaa tätä aika “rajua rakkautta” säpsähtää. Sijaiskodissa tätä tapaa on nyt jonkin aikaa harjoiteltu pois. Painihepulin yllättäessä kädet vedetään rauhassa Hiisin ulottumattomiin ja annetaan tilalle jokin sallittu lelu. Käytös on vähentynyt jo paljon ja kärsivällisen, ymmärtäväisen omistajan ohjauksessa Hiisi olisi valmis jatkamaan kotikissan opintoja. Ja varmasti kokeilemaan uuden omistajansa kärsivällisyyttä siinä sivussa.
Osaa Hiisi olla sievästikin ja asettuu mielellään viereen, vaikka elokuvaa katsomaan. Se on seurallinen ja käy kehräyksen säestämänä puskemassa tutut ihmiset. Hetkittäin täytyy vielä heittäytyä riiviöksi ja roikkua hihassa/lahkeessa, mutta kuka nyt koko ajan kilttinä jaksaisi ollakaan?
Hiisi on rokotettu, sirutettu ja kastroitu. Hiisi on FIV-positiivinen eli se muuttaa ainoaksi kissaksi tai toisen FIV- kissan kaveriksi. Lapsiperheen kissaksi Hiisistä ei ole. Harkitsethan tarkkaan omat voimavarasi. Hiisi odottaa kissojen sielunelämää tuntevia vieraita sijaiskodissa. Rohkenetko sinä Hiisin-hirmuisen matkaan?
Hiisistä videoita ja lisää kuvia fb:ssa Sohvin sijaiskodin sivuilla.
Hiisille sopii parhaiten laadukas, viljaton ruokavalio.