Hugo ( MINÄ LÖYSIN KODIN ! )

Oulu / Kotia etsii suuri persoona Hugo

Tämä isotassuinen herrasmies on nimeltään Hugo, ja hän etsii loppuelämänsä kotia. Koska Hugo on varsin aktiivinen, tulisi uudessa kodissa olla tarjolla ainakin runsaasti ihmisen huomiota ja seuraa, mahdollisesti myös kissakavereita.

Arviolta 6-8 -vuotias Hugo oli sijaiskotiin saapuessaan varsin arka sähikäinen, ja useampi kuukausi kuluikin piilossa luimistellen ennen kuin ihminen saattoi ylipäätään lähestyä Hugoa. Luottamusta tämän Herra Isotassun kanssa onkin rakennettu pikkuhiljaa herkkutarjoilujen muodossa, sillä Hugo rakastaa ruokaa! Tähän tosin varmasti vaikuttaa Hugon tausta ei kenekään -kissana, sillä ulkona eläessään Hugo tottui siihen, että kaikki silmien eteen osuva ruoka täytyi ahmia kiireellä.

Vaikka Hugo ei anna vielä ihmisen koskea itseensä, ovat hänen kotikissaopintonsa jo hienolla mallilla. Hugo on myös osoittanut erityistä lahjakkuutta henkivartijatyyppisissä tehtävissä: Herra haluaa tulla aina sijaiskodin emännän mukana vessaan, jotta hän voi varmistua sitä, ettei palvelijaa kohtaa vaarallisen avoveden (toim. huom. vessanpöntön) äärellä vahinko. Myös ruoanlaittoa pitää seurata tarkasti, sillä vaikka sijaiskodin emäntä ei toistaiseksi ole kokannutkaan avotulella, ei Hugo voi olla varma siitä, etteikö emäntä joku päivä niin päättäisikin tehdä.

Henkivartijahommien vastapainoksi Hugo viettää mielellään aikaansa myös loikoillen, ja paikaksi valikoituu usein joko raapimapuu, sohva tai sänky. Hugo on myös hyvin leikkisä, ja päivittäiset aktivointihetket ovat hänen kohdallaan erittäin tärkeitä. Hugon erityinen lempilelu on höyhenkeppi, mutta myös esimerkiksi pöydän reunalla olevan mandariinin voi hätätapauksessa varastaa leluksi. Leikkiessä Hugo myös unohtaa melkein kaikki pelkonsa ihmisiä kohtaan, ja leikittäjä saakin varoa ettei satu höyhenen (tai mandariinin) tielle! Muutaman kerran Hugo on erehtynyt myös luulemaan nukkuvan sijaiskotiemännän varpaita hiiripoikueeksi, mutta toistaiseksi hiiripoikue on selvinnyt suuremmitta vammoitta Hugon tarkasta saalistussilmästä huolimatta.

Olisiko juuri sinulla hakusessa oma nelijalkainen henkivartija? Laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit Herra Isotassullemme tarjota!

*****

Kaikki kissamme myydään ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.