June ja Into

Supermamma June etsii yhteistä kotia Into-pentunsa kanssa❤ June on kasvattanut neljän oman pentunsa lisäksi kaksi orpopentua, mikä kertoo tämän huolehtivaisen mirrimamman luonteesta paljon. Kiitokseksi kovasta työstä June saa mukaansa uuteen kotiin yhden omista pennuistaan. June-mamma on vielä arka ihmisiä kohtaan mutta antaa jo silittää vähän. Oman rakastavan ihmisen luona Junella on mahdollisuus kesyyntyä ja vastarakkautta siltä saa varmasti😍.

Puolen vuoden ikäinen Into-poika puolestaan on ihmisiin tottunut ja onnellisen pennun tavoin se rakastaa leikkiä, silityksia ja hyvää ruokaa. Sijaiskodissa kissat ovat asuneet pienten lasten kanssa, joten uusi koti voisi olla vaikka perheen parissa. Koiriakaan nämä kissat eivät säikähdä. Löytyisikö sinulta koti tälle mainiolle supermammalle ja sen suloiselle pennulle?