Kika

Oulu / Seitsemänvuotias lepppoisa ja seurallinen Kika-tyttö etsii rauhallista kotia

Kika on tomera kissa, joka tietää mitä tahtoo. Hän kaipaa usein ihmisseuraa ja läheisyyttä omilla ehdoillaan. Kika on kova puskemaan ja kiehnäämään. Sylipaikka on Kikalle mieleen ja silloin ihminen ei saa hötkyillä liikoja. Kika on utelias tutkimaan ja on kiinnostunut etenkin ihmisten aterioinnista. Sitä hän tulee seuraamaan mielellään ihan lähietäisyydeltäkin. Kika on opetellut sijaiskodissa ruokarauhan antamista ihmisille ja hänen tapansa ovatkin kohentuneet eli hänestä ei ole enää häiriötä. Kika itse syö viljatonta ruokaa pienissä erissä päivän mittaan (3x/päivä) ja lipittää oma-aloitteisesti vettä. Sijaiskodissa Kikalle on laitettu ruokapöydälle oma vesikulho, jotta hän voi osallistua ruokailuhetkiin.

Muutoin Kika on melko rauhallinen tapaus, vaikka leikki-intoa löytyykin. Vaanimisleikit ovat hänen suosikkejaan eli ihmistä tarvitaan onkilelun päähän päivittäin. Päivällä Kika ottaa torkkuja lämpimissä paikoissa ja katselee toisinaan maisemia. Hän viihtyy kovasti ihmisen kaverina, joten olisi tärkeää, että uudessa kodissa ihmiset olisivat paljon kotosalla. Valjasulkoilua ei sijaiskodissa ole kokeiltu eikä sille ole välttämättä tarvettakaan. Kika käyttää raapimispuita hyvin ja tykkää rapsutella sekä vaaka- että pystytasossa olevia raapimisalustoja. Kiipeilypuu ei ole ollut juuri käytössä, koska Kika ei ole kova kiipeilemään. Kynsien leikkaaminen onnistuu pienen häsläämisen kera. Hiekkalaatikon käyttö on sujunut nykyisessä sijaiskodissa luotettavasti.

Kikalla on todettu idiopaattinen kystiitti, joka on tällä hetkellä oireeton. Kystiitti on yhteydessä stressiin, ja aiheuttaa virtsatieongelmia sekä kipua kissalle. Olennaisinta hoitoa tähän on stressitön elämä eli rauhalliset ja tutut olosuhteet. Kika luovutetaan vain ainoaksi lemmikiksi, sillä lajitoverit ovat tuottaneet hänelle stressiä. Edellisessä sijaiskodissa Kika on pissannut vääriin paikkoihin, mutta nykyisessä sijaiskodissa ongelmaa ei ole ollut. Ainoana lemmikkinä ja rauhallisessa sekä ennakoitavassa aikuistaloudessa eläessä oireita ei ole tullut. Nyt on mennyt yli kolme kuukautta ilman hutipissoja. Kikalla on vaivan ehkäisemiseksi oltava kuitenkin pari helposti saavutettavaa hiekkalaatikkoa, jotka siivotaan päivittäin.

Kikalla on lisäksi eläinlääkärissä epäilty nivelrikko, jonka aiheuttama kipu on voinut historiassa aiheuttaa stressiä, joka on saattanut lisätä idiopaattisen kystiitin oireilua. Kikalla on ollut ennen käytössä tablettimuotoinen lääke mahdolliseen nivelrikkoon, mutta nykyään hän saa kerran kuussa eläinlääkärissä Solensia-pistoksen. Solensia onkin hyödyttänyt Kikaa ja hänen aiemmin jäykähkö liikkumisensa on sujuvoitunut. Kika hyppää nykyään esimerkiksi ikkunalaudalle, mutta olisi hyvä, jos uusi koti voisi huomioida saavutettavuuden sisustuksessa. Esimerkiksi korkea kiipeilypuu ei ole tarpeen, mutta tukeva raapimatolppa ja lattiatasolla olevat kissapesät miellyttävät Kikaa.

Uuden kodin pitää sitoutua käyttämään Kikaa tarvittaessa eläinlääkärillä, vaikka tällä hetkellä terveysasioiden pitäisi olla kunnossa. Ensimmäinen Solensia-pistos aiheutti Kikalle kutinaa ja voi olla, että kutinaa voi tulla vielä tulevaisuudessa, vaikka se onkin nyt hallinnassa. Asiantunteva eläinlääkäri voi antaa vinkkejä tarvittaessa, jos kutinaa vielä ilmenee. Kenen tahansa vanhenevan kissan kanssa eläinlääkärireissuja tulee varmasti eteen, sillä yli 7-vuotiasta kissaa tulisi käyttää tarkastuksessa vuosittain. Uuden kodin pitää sitoutua kissan kivun ja stressin havainnoimiseen, jotta Kikan hyvinvointi voidaan varmistaa jatkossakin. Koska Kika käy pistoksella kuukausittain, pitäisi uuden kodin jatkaa kuljetuskoppaharjoittelua hänen kanssaan. Sijaiskodissa harjoittelu on saatu jo hyvään vauhtiin. Linkki koppaharjoitteluvideoihin: https://youtube.com/playlist?list=PLp5A851vjwHBPxfmLMZEhKNb2eugQnL-u&feature=shared
Meiltä saa lisäksi kissan stressiin, kipuun ja muuhun liittyen hyviä materiaaleja. Linkki kystiitti- ja stressiaiheiseen artikkeliin: https://kissansilmin.com/2018/11/07/idiopaattinen-kystiitti/
Kika elelee kuitenkin leppoisaa elämää eivätkä terveysongelmat ole vaivanneet häntä tällä hetkellä!

Lempeä ja sylipaikkaa kaipaava Kika odottaa yhteydenottoja aikuistalouksilta, jotka kaipaavat ihanaa kotikissaa ja innokasta seuralaista arjen puuhiin!

*****

Kaikki kissamme adoptoidaan ainoastaan sisäkissoiksi. Kissat adoptoidaan leikattuina, rokotettuina (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun) sekä Fiv- ja FELV-testattuina. Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.