Oulu / Kotia etsii Killi-kolli
Killi on pian vuoden täyttävä kollipoika, jolla on hieno salamamerkki otsassaan. Nyt pitäisi löytää hänelle ikioma koti, jossa olisi kissakaveri tai -kavereita odottamassa. Myös muutto joko velipoika Kodan tai sisko Kamoksen (tai molempien!) kanssa yhdessä voisi olla Killin mielestä lystiä. Sijaiskodissa Killi on tottunut myös koiraan sekä teini-ikäsiin lapsiin.
Killi on sisaruskatraasta suurin, ja hänestä kasvaa varmasti ajan myötä komean kokoinen kolli. Vähän arkajalka Killi kuitenkin vielä on, vaikka nukkuessa saakin jo hieman silitellä. Leikkisyyttä kuitenkin löytyy roppakaupalla: Killi on kova poika vaanimaan, ja esimerkiksi varpaat voivat saada kyytiä, mikäli Killi saa nukkua yönsä ihmisen kanssa samassa sängyssä. Vaanimisen kohteeksi kelpaa kuitenkin myös suuri rottapehmolelu.
Olisiko juuri sinulla sopiva koti Killille? Mikäli vastasit kyllä, laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit hänelle tarjota!
*****
Kaikki kissamme adoptoidaan ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.
