Oulu / Kotia etsivät Lilleri ja Lalleri
Lilleri (kuvassa oikealla) ja Lalleri (kuvassa vasemmalla) ovat noin vuoden ikäiset siskokset, jotka etsivät yhdessä rauhallista aikuiskotia. Tyttöset ovat vielä vähän arkoja, mutta namit toimivat oivana apuna kesytyksessä, ja siinä samalla kaksikkoa on helppo totutella rapsutuksillekkin.
Kaksikosta Lilleri on rohkeampi, ja hän antaa tutuksi tultuaan jopa vähän rapsuttaa. Lalleri sensijaan on arempi, ja viihtyy sängyn alla piileskelemässä siskoaan enemmän. Illalla kuitenkin myös Lalleri uskaltautuu pois piilostaan pois, ja sitten alkaakin leikit! Molemmat rakastavat leikkiä pienillä leluilla ja myös keppileikit ovat mieluisia. Lilleri puuhailee myös pitkin päivää lelujensa kans, toki hän välissä ottaa pikku tirsat.
Tyttöset ovat hienosti oppineet hiekkalaatikolle, ja ovat nyt täysin siistejä. Ruokailu sujuu hyvin, mutta possun herkkusydän (pakaste raakana) on se tärkin herkku. Varsinkin Lilleri tulee keittiön ovenpieleen iltapäivisin napottamaan, että jokos sen herkkuannoksen saisi.
Kiipeilypuu on siskoksille hauska ajanvietepaikka, ja he tykkäävät kovasti rimpuilla siinä. Olisi kiva, jos tulevassa kodissa olisi jokin ulkoilumahdollisuus, esimerkiksi verkotettu tai lasitettu parveke, jossa tyttöset saisivat nauttia auringosta sekä tiirailla kiipeilypuun kätköistä lintuja. Valjasulkoilua ei pikkusille suositella ollenkaan.
Ensimmäisen vuoden ajan olisi myös suotavaa, että perheen lomien ajaksi hoitaja tulisi kotiin, jotta Lilleri ja Lalleri saavat juurtua/tottua rauhassa omaan kotiinsa. Siten heille ei tule kesyyntymisen aikana turhaa stressiä muutoksista.
Olisko suuri sinulla sopiva koti Lillerille ja Lallerille? Mikäli vastasit kyllä, laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit heille tarjota!
*****
Kaikki kissamme adoptoidaan ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.
