Miura on kaunis 6-vuotias kilpparikuvioinen, pitkäkarvainen ja suhteellisen kookas kissatyttö. Tämän läheisyydennälkäisen kehruukoneen tarina on niin koskettava, että silmiin nousee kyyneleet lukiessa. Miuralta on leikattu syöpäkasvain nisästä, johon tarina liittyy, jonka pääset lukemaan tästä (linkki)
Miura sopii parhaiten rauhalliseen kotiin, jossa on aikaa antaa Miuralle rapsutuksia, aikaa, rakkautta ja rauhaa. Miura voisi olla se ainoa kissa, tai mahdollisesti se sopisi myös rauhallisen kissan tai koiran kaveriksi.
Miura asustaa sijaiskodissa Oulun eteläpuolella, jossa eläintoverina on kiltti iäkäs koira, josta Miura tykkää kovin, sekä muutama muu kisu. Miura ei ole koskaan aggressiivinen, vaikka saattaakin vähän urista kun näkee uuden kissan. Se on vain alkujännitystä, ja Miura tottuu tähän nopeasti jos vain kaveri on rauhallinen.
Miura luovutetaan vain sisäkissaksi. Valjaisiin ei ole tottunut. Miuran kohdalla ainoastaan ulkotarha tulee kysymykseen, mutta Miura ei kyllä kaipaa koskaan ulos, vaan viihtyy parhaiten sisällä lämpimässä. Miura on sisäsiisti, eli osaa käyttää sujuvasti hiekkalaatikkoaan. Miura pitää myös itse päivittäin huolta myös kauniista turkistaan pesemällä sitä. Miuralla on erikoisruokavaliona seniori/munuais/vähäenerginen märkäruoka ja nappulat
Luethan tarkkaan Miuran tarinan ja teet sitten vasta adoptiopäätöksen.
Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan ja testataan Fiv-ja Felv osalta sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun)
Huomioithan, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.