Oulu / Kotia etsii Mutti
Mainiolle Mutille olisi hakusessa ikioma koti. Mutin tulevassa kodissa tulisi olla kissakaveri odottamassa, sillä Mutti tarvitsee leikkikaverin. Sijaiskodissa Mutti on tottunut myös pieneen koiraan.
Mutti on kesäkuussa 2024 populaatioon syntynyt nuori kissapoika. Taustansa vuoksi Mutti arastelee vielä kosketusta, mutta hän hakee reippaasti jo herkut ihmisen kädestä. Luonteeltaan Mutti onkin melko rohkea, ja vauhdikkaat iltarallit kissakavereiden kanssa ovat tulleet sijaiskotiemännälle tutuksi. Mutti rakastaa myös ruokaa ja herkkuja, ja hän onkin ensimmäisenä paikalla kun kuulee ruokapussin rapisevan keittiössä.
Olisiko juuri sinulla sopiva koti Mutti-pojalle? Mikäli vastasit kyllä, laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit hänelle tarjota!
*****
Kaikki kissamme adoptoidaan ainoastaan sisäkissoiksi. Kissat adoptoidaan leikattuina, rokotettuina (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun) sekä Fiv- ja FELV-testattuina. Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.
oplus_32