Osku ja Safir (ME LÖYSIMME KODIN!)

Oulu / Kotia etsii komea kollikaksikko Safir ja Osku

Nyt olisi koti etsinnässä kahdelle komealle kollille, Safirille (kuvassa alempana) ja Oskulle (kuvassa ylempänä). Vaikka Safir ja Osku ovat tunteneet toisensa vasta kaksi kuukautta, ovat he täysin erottamaton parivaljakko. Siksi kollipojat muuttavat vain yhteiseen kotiin.

Mustaturkkinen  Safir on rohkea, ystävällinen ja herttainen kisu, joka yksin jäädessään jokeltelee suloisesti. Safir myös viihtyy sylissä, sillä hän rakastaa ihmisiä. Safirin sydän onkin puhdasta kultaa, ja tämän taisi heti poikien tavatessa huomata myös Osku. Tuolla ensitapaamisella kollien kemiat kohtasivat nimittäin välittömästi!

Oranssiturkkinen Osku on kaveriaan hieman arempi. Osku kuitenkin saa Safirin avulla lisää rohkeutta koko ajan, sillä hän katsoo kaikessa mallia kaveristaan. Kun esimerkiksi Safiria rapsutetaan, haluaa myös Osku tulla rapsuteltavaksi. Sylissä Osku ei kuitenkaan toistaiseksi vielä viihdy, mutta hän puskee ihmistä ja selkeästi nauttii silityksistä.

Turvalliset ulkoiluhetket verkotetussa kissatarhassa ovat Sekä Oskulle että Safirille hyvin tärkeitä. Siellä kollipojat köllöttelevät päivittäin kiipeilypuun korkeimmalla oksalla tuulenvire viiksikarvoissaan tiirailemassa lintuja. Olisikin tärkeää, että myös uudessa kodissa olisi verkotettu kissatarha tai lasitetttu parveke käytössä, sillä Safirin ja Oskun taustasta johtuen heille ei sovi valjasulkoilu. Sijaiskoti myös toivoo, ettei kissoja vietäisi ensimmäisen vuoden aikana hoitoon vieraaseen paikkaan. Olisikin hyvä, että mahdollisten lomien ajan kotona kävisi hoitaja, jotta Safir ja Osku saisivat rauhassa juurtua uuteen, rakkaaseen kotiin.

Osku ja Safir ovat iloisia ja mutkattomia tapauksia; he ovat kaikkiruokaisia ja hyvin siistejä kissoja. Myös leikit sujuvat kaveruksilla hienosti, eikä riitojakaan juuri tule.

Kaipaatko juuri sinä elämääsi suloista kollikaksikkoa? Mikäli vastasit kyllä, laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit Safirille ja Oskulle tarjota!

*****

Kaikki kissamme myydään ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.