Piki (MINÄ LÖYSIN KODIN!)

Oulu / Kotia etsii reipas Piki

Piki on noin 9kk ikäinen reipas ja rohkea kissapoika. Piki on tottunut sijaiskodissa koiriin ja toisiin kissoihin ja muuttaakin vain toisen/toisten kissojen kaveriksi (tarvittaessa kissakaveri voidaan järjestää yhdistyksen muista kissoista). Piki on vauhdikas ja utelias kissa, joten myöskään pieni kerrostalokoti ei ole sitä varten, vaan se tarvitsee vähän enemmän liikkumatilaa ympärilleen. Lapsista Pikillä ei ole kokemusta, mutta isompien lasten perheeseen se voisi reippaana poikana sopiakin. Ihan pienten lasten kanssa sen vauhdikkuus voisi olla vähän liikaa.

Piki osallistuu mielellään kaikkiin kodin askareisiin ja kaipaakin tulevalta kodiltaan hieman kärsivällistä suhtautumista nuoren kollipojan ”töllön töihin” sekä paneutumista mm. kodin järjestämiseen kissaturvalliseksi. Piki haluaa olla mukana niin lakanoita vaihtamassa kuin pyykkejä lajittelemassakin. Ruuanlaittoon siitä saa myös kaverin eikä suihkussakaan tarvitse olla yksin. Ihan kaikki puuhat ovat Pikistä mielenkiintoisia! Se on oikein omatoiminen ja saattaa skalpeeraa märkäruokapaketinkin itsekseen auki, ellei ruoka ole oikeaan aikaan kupissa.

Piki on rakastettava marakatti, oman elämänsä Tarzan, joka kaipaa tulevalta kodiltaan hieman ymmärrystä ja runsaasti aktivointia. Valjasulkoilu voisi olla Pikin mieleen, mutta autossa matkustaminen ei kuulu sen suosikkipuuhiin ja sen Piki kertookin kovaan ääneen. Piki on muutenkin kova juttelemaan ja seurustelemaan ja kommentoi kodin tapahtumia kurnuttelemalla ja maukumalla. Osaa Piki toki välillä rauhoittuakin ja tykkää käpertyä viereen päiväunille, jolloin se kiepsahtaa onnellisena selälleen ja hurisee tyytyväisenä. Eiköhän Pikin vauhtikin hieman tasoitu jahka ikää tulee lisää.

Piki odottaa harkittuja yhteydenottoja sijaiskodissaan Pikkaralassa.

*****

Kaikki kissamme myydään ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.