Safir on noin 9-vuotias arka kissaneiti loppuelämän kotia vailla. Arkuudestaan johtuen kissa lämpenee hitaasti uusille ihmisille, mutta sijaiskotiin tullessaan asettui taloksi jo muutamassa illassa. Vieraita Safir juoksee piiloon heti kun turvallinen reitti löytyy. Rauhallisten vieraiden kohdalla Safir saattaa käydä haistelemassa vieraan kättä, jos herkkuja on tarjolla.
Harjaaminen, rapsuttelut ja silittelyt ovat Safirista parasta. Varsinkin harjaaminen on jopa niin mieluista, että Safir puskee harjaa välillä niinkin voimakkaasti, ettei se meinaa pysyä kädessä. Prinsessan hellittelystä saa yleensä palkinnoksi kovaäänistä kehräystä ja rajua leipomista. Mikäli hellittely sattuu unohtumaan, tämä kissaneiti pitää äänekkäästi naukumalla huolen, että saa haluamansa. Uudessa kodissa olisi hyvä olla paljon piilopaikkoja päiväunia varten ja raapimispuita kynsien teroittamiseen.
Viljapitoinen ravinto on aiheuttanut jonkin verran hilseilyä, joten Safir on saanut sijaiskodissa viljatonta ruokaa. Safirilla on ennen sijaiskotiin tulemista ollut suolitukos, minkä vuoksi ruokailua ja nesteen saamista tulee tarkkailla, ettei vaiva toistu. Stressaantuessaan Safir saattaa lakata syömästä joksikin aikaa.
Safir luovutetaan ainoaksi kotieläimeksi rauhalliseen kotiin, jossa ei ole pieniä lapsia. Säikkyy herkästi yllättäviä ääniä ja liikkeitä. Uudessa kodissa on hyvä olla runsaasti aikaa huomiolle ja rapsutuksille.
Safir on leikattu, sirutettu, rokotettu (tehoste puuttuu vielä, annetaan lähiaikoina) ja FIV/FeLV-negatiivinen. Sijaiskoti sijaitsee Oulun keskustan läheisyydessä.