Takku (MINÄ LÖYSIN KODIN!)

Takku on hieman yli vuoden ikäinen komea nuori uros.
Keppileikit, kilisevät pallot tai pallot herkuilla ovat Takulle mieluista tekemistä. Patteripeti on oiva paikka lintujen päivittäiseen tiirailuun, mutta myös tv:ssä olevat eläimet kiinnostavat.
Hieman varautunut uusia ihmisiä kohtaa mutta ajan kanssa uskaltautuu tulla esittäytymään eli Takku tarvitsee aikaa kesyyntymiseen uudessa kodissa.
Silittää antaa hieman, kunhan ihminen on tullut tutuksi. Aktiivisesti touhuaa ja tutkii paikkoja.
Nimeltä kutsuttaessa tulee piilostaan katselemaan kysyjää.
Häkkiin meneminen on maailman hirvein asia, mutta autossa matkustaminen sujuu hyvin.
Elelee tällä hetkellä Oulun Välivainiolla, sijaiskodissa on toinenkin kissa Takun kaverina. Takku etsii kotia, jossa olisi jo valmiina oma kissakaveri, jonka kanssa voisi leikkiä. Takku tulee toimeen ainoastaan tyttökissojen kanssa. Takulla ei ole ruokarajoitteita.
Takku on rokotettu, sirutettu, kastroitu, Fiv/Felv –testattu ja sijaiskodissa matolääkitty.