Unelma, Louna, Tiuku ja Virna (päivitetään Unelmalle oma ilmoitus, muut löytäneet kodin)

Oulu / Kotia etsivät Unelma, Louna, Tiuku ja Virna

Tässä esittäytyy neljän nuoren kissan katras, johon kuuluvat sisarukset Louna, Tiuku ja Virna sekä bonussisar Unelma. Pennut asustelivat sijaiskodissa ensin emonsa kanssa, mutta myöhemmin nelikkona emon siirryttyä toiseen sijaiskotiin. Tämä neljän hengen poppoo tulee loistavasti toimeen keskenään, ja reippaimmat Tiuku ja Louna ovat hyväksi avuksi ja seuraksi hiukan aremmille Virnalle ja Unelmalle. Koska pennut tarvitsevat kissakaverin, ei pentuja myydä ainoaksi kissaksi. Kissakaksikkoa etsivälle sijaiskodin väki suosittelisi parivaljakoita Tiuku+Virna, Tiuku+Unelma, Louna+Virna tai Louna+Unelma. Muistakin kokoonpanoista voidaan toki keskustella. Kissat ovat valmiita muuttamaan uuteen kotiin aikaisintaan alkuvuodesta 2023.

Louna, Tiuku ja Virna ovat syntyneet arviolta heinäkuussa 2022, Unelma taas on arviolta reilun vuoden ikäinen. Pennut ovat totutelleet kotikissan elämään vasta sijaiskodissa ja ovat kaikki vielä arkoja, etenkin Unelma. Ihmisseura on tullut kuitenkin hiljalleen tutuksi ja varsinkin ruoka- ja leikitysaikaan koko joukko ottaa innolla osaa. Vaikka silitykset eivät vielä yleensä kelpaakaan muuten kuin ruokinnan yhteydessä, on näillä kissoilla paljon potentiaalia tulla entistä ihmisläheisemmiksi. Jokainen on kiinnostunut ihmisen toimista ja ottaa osaa omalla tavallaan. Uudessa kodissa tuleekin muistaa, että pennut ovat vielä melko nuoria, jolloin vilinää riittää ja kotikissan tavat ovat vasta kehitteillä. Mihinkään pahuuksiin eivät kissat ole kuitenkaan alkaneet, vauhtia ja virtaa vain tuntuu riittävän hurjasti kuten pennuilla aina. Kaikki käyttävät luotettavasti hiekkalaatikkoa ja osaavat pitää itsensä siivossa kunnossa.

Valko-oranssi Unelma on joukon vanhin ja on ottanut huolehtivaisen isosiskon roolin omakseen. Hänen vierestään löytyy usein pötköttelemästä joku pienemmistä pennuista ellei jopa koko katras kerralla. Unelma on alusta alkaen istuskellut maisemia tutkiessaan ikkunalaudalla eikä yrittänyt piilotella, mutta jos ihminen tulee liian lähelle, saattaa Unelma hiukan sähähtää. Hän totuttelee vielä kotielämään, mutta on edistynyt hurjasti jo kuukaudessa! Ennen Unelman ei nähty juuri liikkuvan päiväsaikaan, mutta nykyään hän tulee syömään ihan ihmisen lähelle ja uskaltaa jopa leikkiä hillitysti. Eräs ilta Unelma kuitenkin yllätettiin riekkumasta kiipeilypuusta ja sekös hieman nolotti häntä. Rauhallisen ja harkitun ulkokuoren alla on siis leikkisä ja leppoisa kissa, joka varmasti vielä rohkaistuu ajan kanssa.

Louna on tarkkaavainen, lempeä ja hiukan rauhallisempi kuin sisaruksensa, mutta silti reipas leikkijä ja tutkiskelija. Lounan tunnistaa otsan valkeasta laikusta ja raidallisesta lyhyestä turkista. Alkuvaiheessa sijaiskodissa Lounalle kävi ikävästi, sillä nuorimmilla esiintyneen ripulin takia Lounalle tuli peräsuolen prolapsi. Siitä kuitenkin selvittiin hyvin ja mitään muita vaivoja ei tullut. Hoitoprosessin myötä Lounasta tuli melko hyvin käsiteltävä, eli hän pysyy tarpeen vaatiessa sylissä ja osaa joskus jopa rauhoittua silitettäväksi. Toisinaan Louna käy ihmisen vieressä nuuhkimassa ja kokeilemassa, josko saisi hieman huomiota osakseen. Rauhallinen Louna tulee myös parhaiten juttuun sijaiskodin aikuiskissan kanssa. Lounan erityisherkkua on kana, mutta muukin ruoka maittaa hyvin.

Tiukussa on samaa näköä kuin Lounassa, mutta hän on pitkäkarvainen ja hiukan isompi kuin sisarensa. Tiuku on utelias, leikkisä ja vauhdikas hurjapää, joka lämpeni pennuista ensimmäisenä ihmisseuralle. Hän onkin rohkaissut muita kissoja lähestymään ihmisiä ja johtaa usein joukkoa, kun sijaiskodista pitää tutkia uusia nurkkia. Tiuku ottaa osaa moneen, hän on innostunut esimerkiksi lattioiden lakaisusta ja hiekkalaatikoiden tyhjentämisestä, ja toimiikin silloin tällöin työnvalvojana. Leikki on varma keino saada Tiuku ottamaan kontaktia, sillä hän on herkästi innostuva ja lähtee päätä pahkaa mukaan. Ruokakupillakin Tiuku on ensimmäisten joukoissa ja silloin häntä voi vähän silitellä. Tiuku saattaa tulla omatoimisesti nuuskimaan ja tökkäämään varovasti kuonollaan ihmistä.

Virna on joukon pienin, musta-oranssi-valkoinen kilppari, jolla on päättäväinen ja tomera luonne. Hän on toistaiseksi jonkin verran varautunut ihmisten suhteen, mutta suuri ruokahalu ja leikki-into ovat avuksi ihmiseen kontaktia ottaessa. Virna on aina paikalla, kun ruokaa tarjoillaan ja saattaa olla syömässä jo silloin, kun ruokaa vasta annostellaan kuppeihin. Pieni selän silitys hyväksytään syödessä silloin tällöin ja onpa Virna jopa lipaissut ruokaa ihmisen kädestä! Virna on Tiukun lailla kova tutkimaan uusia nurkkia, mutta myös livistämään karkuun, jos uusi tilanne koetaan uhkaavaksi. Virna kurkkii usein ulkomaailmaa ikkunalaudalta turvallisesti Unelman vierestä, joten hyvä näköalapaikka miellyttäisi etenkin heitä kovasti. Virna on joukon puhelian ja hän tapaa kurnutella hellyttävästi sisaruksilleen.

Olisiko juuri sinulla etsinnässä oma kissakaksikko? Laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit Unelmalle, Lounalle, Virnalle tai Tiukulle tarjota!

*****

Kaikki kissamme myydään ainoastaan sisäkissoiksi. Ennen luovutusta kissat leikataan, rokotetaan, Fiv- ja FELV-testataan sekä sirutetaan (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun). Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.