Välkky (MINÄ LÖYSIN KODIN!)

Välkky on 7-vuotias rauhallinen ja kiltti kissaherra.

Välkky tarkkailee ympäristöä erittäin varoen. Seuraa sekä ihmisen, että toisen kissan toimintaa hieman kauempaa. Kun valot sammuvat, uskaltautuu hän pois piilostaan juoksemaan kilpaa toisen kissan kanssa tai leikkimään yksikseen.

Välkky on elänyt koko elämänsä sisätiloissa, mutta oletettavasti vähäisen ihmisseuran vuoksi vierastaa ihmisiä. Silittää ei vielä anna ja juoksee mieluummin omaan piiloon, mutta varovasti ja pienin askelin on hän uskaltautunut lähemmäksi. Ajan kanssa varmasti kesyyntyy entistä enemmän ja hänestä saa mainion perheenjäsen.
Käytyään yskän takia eläinlääkärissä huomattiin, että Välkyn alaleuka on vähän normaalia lyhyempi ja ylhäällä olevat kulmahampaat puuttuivat. Tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta syömiseen eikä aiheuta kipua. Syytä yskälle ei koskaan löydetty eikä rakenteellista vikaa ollut.

Välkky on sisäsiisti ja kaikkiruokainen kaveri. Hän tulee toimeen muiden kissojen kanssa ja on tottunut rauhalliseen koiraankin.
Välkylle ihanne koti olisi rauhallinen ja ympäristö, jossa hän saisi rauhassa tutustua. Välkky tarvitsee aikaa luottaakseen uusiin ihmisiin ja uudelta kodilta odotetaan ymmärrystä ja pitkä jänteisyyttä tähän prosessiin. Välkky on kastroitu, sirutettu, rokotettu, madotettu ja fiv/felv testattu negatiiviseksi. Asustelee sijaiskodissaan Oulussa.
Häntä ei luovuteta kotiehdokkaalle ensimmäisellä tapaamiskerralla mukaan, vaan adoptiopäätöstä on harkittava tapaamisen jälkeen. Popopet ry ei luovuta kissoja vapaasti ulkoileviksi.

Välkky toipuu marraskuun ajan hampaan poistosta joten muutto voisi tapahtua vasta joulukuussa!