Kotia etsii Valtti / Oulu
Olen Valtti, 5-6-vuotias ihmisiä rakastava kodinvaihtaja. Rakastan liikuntaa, haleja ja rapsutuksia, ja tarvitsen niitä paljon! Sijaiskodissa minulla on kaksi hoitajaa, joista toiseen olen voimakkaammin kiintynyt. Häntä kuuntelen paremmin, toista taas hieman valikoivemmin 🙂 Hoitajieni tullessa kotiin työpäivän jälkeen tervehdin heitä ovella iloisena hyppien ja puskien. Vauhdikas tyylini tervehtiä saattaa lapsia säikyttää, vaikka heistä kovasti tykkäänkin. Tervehtimisen jälkeen osaan asettua rauhoittumaan.
Peruskäskyjä osaan hienosti (odota, istu, maaten jne.). Ruokaa odottaessa istun niin kauan, kunnes saan luvan syödä. Herkut otan nätisti, kun tätä pyydetään. Olen lähes kaikkiruokainen, mutta peruna aiheuttaa minulle vatsakipua. Tarvittaessa pesulla käyntikin onnistuu, vaikka tätä en hirveästi arvosta. Kynnet annan leikata nätisti ja punkit poistaa ongelmitta. Autossa tykkään matkustaa mukana, minne vain ihmiseni menevätkin, tuijottelen ikkunoista tai köllöttelen rauhassa.
Hihnakäytökseni on kohtalaista, reagoin vastaan tuleviin koiriin vaihtelevasti. Toisinaan haukun pari kertaa, toisinaan taas voimakkaasti ja pyrin toisen koiran luo. Aikaisemmassa paikassa olen sujuvasti ollut toisten koirien kanssa, mutta sijaiskodissani en ole toisten koirien kanssa ollut tekemisissä. Kissoja ajattelen enemmän jahdattavina asioina, joten heitä ei voi tulevassa kodissani olla.
Soveltuisin aktiiviseen kotiin, jossa huomiodaan liikunnalliset tarpeeni ja koulutuksen jatkaminen. Häkkikoirana en tule pärjäämään, koska tarvitsen ihmisen läsnäoloa ja läheisyyttä. Työpäivien ajan olen kiltisti kotona ilman tuhoja.
Olen käynyt eläinlääkärissä terveystarkastuksessa, ja vielä edessä ennen loppuelämän kotiin muuttoa on kastraatio. Minut on sirutettu ja rokotettu. Eläinlääkärissä käytökseni on mallikasta, annan tutkia rauhassa ja ottaa verikokeitakin nätisti.
Olisiko juuri sinulla minulle ikioma koti? Mikäli vastasit kyllä, laita meille viestiä ja kerro, millaisen kodin voisit minulle tarjota!
*****
Kaikki kissamme adoptoidaan ainoastaan sisäkissoiksi. Kissat adoptoidaan leikattuina, madotettuina, rokotettuina, sirutettuina (siru rekisteröity turvasiru.fi -palveluun) sekä Fiv- ja FELV-testattuina. Huomioithan myös, että yhdistyksemme eläimiin tulee käydä aina tutustumassa paikan päällä ennen mahdollisen adoptioprosessin etenemistä.

