Säännöt
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on PoPoPet ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki- ja sijaiskoti). Yhdistyksen kotipaikka on Oulu ja toimialue on Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi.
2 § Tarkoitus
Kunnilla on velvollisuus hoitaa talteen otettua eläintä 15 päivän ajan, jonka jälkeen eläin voidaan myydä, luovuttaa tai lopettaa. Yhdistyksen tavoite on löytää näille eläimille uusi loppuelämänkoti tai sijaiskoti ja tukea niiden elämää taloudellisesti osallistumalla eläinten ruoka-, lääkäri- ja muihin hyvinvoinnin kustannuksiin tarpeen mukaan. Yhdistys hoitaa kaikki eläimet sijaiskodeissa ja myy hoitamansa eläimet uuteen loppuelämän kotiin. Yhdistys voi myös tukea eläintä, joka on odottamassa uutta kotia löytöeläinhoitolassa, jolloin eläimen ylläpitokulut eivät jää yrittäjän maksettavaksi.
Tarkoituksensa edistämiseksi yhdistys:
– osallistuu muiden järjestämiin tapahtumiin toiminnan
rahoittamiseksi ja tiedottaa toiminnastaan
– järjestää omia tapahtumia toiminnan rahoittamiseksi
– kehittää ja edistää eläinten hyvinvointia yhteistyössä alan
toimijoiden kanssa
– tekee esityksiä ja antaa lausuntoja yhdistyksen toimialaan
kuuluvista asioista,
– voi olla yhteistoiminnassa sekä liittyä jäseneksi sellaisiin
järjestöihin, joilla
on vastaavat tavoitteet ja toimintaperiaatteet,
– voi ylläpitää yhdistyksen hallituksen valvonnassa olevia
rahastoja.
3 § Omaisuus
Yhdistyksellä on oikeus järjestää arpajaisia, vastaanottaa testamentti- ja muita lahjoituksia, sekä järjestää keräyksiä valitsemilleen kohteille. Yhdistyksellä on rahankeräyslupa.
4 § Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voi hakea jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.
5 § Yhdistyksen eläimen sijaiskotina
toimiva henkilö saa halutessaan yhdistyksen jäsenyyden ilman jäsenmaksua. Mikäli henkilöllä ei ole kuluvana kalenterivuotena ollut yhdistyksen eläintä sijaiskodissa, tulee hänen erota. Jos hän ei eroa itse, voidaan hänet erottaa. Sijaiskodit valitsee yhdistyksen hallitus haastattelun perusteella.
6 § Liittymis- ja jäsenmaksu
Vuotuinen jäsenmaksu päätetään yhdistyksen syyskokouksessa.
Jäsenmaksu on voimassa vuoden kerrallaan.
7 § Eroaminen ja erottaminen
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on
– toiminut vastoin yhdistyksen sääntöjä ja hallintoelinten
päätöksiä,
– jättänyt täyttämättä velvollisuutensa yhdistystä kohtaan,
– toiminnallaan huomattavasti vaikeuttanut yhdistyksen toimintaa.
Jäsenen erottua tai tultua erotetuksi raukeavat ne velvollisuudet,
joihin jäsen on yhdistykseen liittymällä sitoutunut.
8 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja neljästä (4) kymmeneen (10) varsinaista jäsentä ja kymmenen (10) varajäsentä. Varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia. Hallituksen toimikausi on vuosi ja uusi hallitus valitaan yhdistyksen syyskokouksessa. Hallituksen tehtävänä on:
– edustaa yhdistystä,
– panna täytäntöön yhdistyksen kokouksen tekemät päätökset,
– valvoa ja hoitaa yhdistyksen toimintaa näiden sääntöjen ja
yhdistyksen kokouksen päätösten mukaisesti,
– kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niissä
päätettävät asiat,
– hyväksyä yhdistyksen jäsenet ja ja pitää jäsenluetteloa,
– hoitaa yhdistyksen taloutta, omaisuutta ja mahdollisia rahastoja,
– ryhtyä muihin tarpeellisiin toimiin yhdistyksen tarkoituksen
toteuttamiseksi
9 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksellä on käytössä kahden sääntömääräisen kokouksen malli eli kevät- ja syyskokous. Kevätkokous pidetään viimeistään huhtikuun loppuun mennessä. Syyskokous pidetään marraskuun loppuun mennessä. Yhdistys voi pitää ylimääräisen kokouksen, mikäli hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii tietyn asian käsittelyä varten hallitukselta. Yhdistyksen varsinaisesta kokouksesta on ilmoitettava jäsenille vähintään kaksi (2) viikkoa ennen ja ylimääräisestä kokouksesta seitsemän (7) päivää ennen. Kokouskutsussa on mainittava ne asiat, joita kokouksessa tullaan käsittelemään. Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta.
Yhdistyksen kevätkokouksessa käsiteltäviä asioita:
-kokouksen puheenjohtajan ja muiden toimihenkilöiden valinta.
-kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen.
-edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilintarkastajien lausunnon
käsittely. -tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden
myöntäminen.
-ylijäämän käytöstä tai alijäämän kattamisesta päättäminen.
-käsitellä ja päättää muut kokouskutsussa mainitut asia.
Yhdistyksen syyskokouksessa käsiteltäviä asioita:
-kokouksen puheenjohtajan ja muiden toimihenkilöiden valinta.
-kokouksen päätösvaltaisuuden toteaminen.
-hallituksen puheenjohtajan valinta.
-hallituksen muiden varsinaisten jäsenten ja varajäsenten valinta.
-toiminnantarkastajan ja varatoiminnantarkastajan valinta.
-jäsenmaksun suuruudesta päättäminen.
-vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä
jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
-käsitellä ja päättää muut kokouskutsussa mainitut asia.
10 § Äänioikeus
Äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa käyttävät yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Muilla jäsenillä on läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen kokouksissa.
11 § Äänestys ja vaalit
Päätökset ja vaalit ratkaistaan kokouksessa avoimella äänestyksellä, ellei kukaan läsnä olevista vaadi suljettua lippuäänestystä. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä, ellei näissä säännöissä ole muuta määrätty. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt, paitsi vaaleissa ja suljetussa lippuäänestyksessä, joissa ratkaisee arpa.
12 § Tilikausi
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös on toimitettava toiminnantarkastajalle tarkastettavaksi viimeistään kuukautta ennen yhdistyksen varsinaista kokousta.
13 § Nimenkirjoitus
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja rahastonhoitaja yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä hallituksen siihen oikeuttaman hallituksen varsinaisen jäsenen kanssa.
14 § Sääntöjen muuttaminen
Yhdistyksen tai sen rahaston sääntöjä voidaan muuttaa, jos yhdistyksen kokouksen äänistä on kaksi kolmasosaa (2/3) annettu sen puolesta.
15 § Yhdistyksen purkaminen
Yhdistys voidaan purkaa, jos yhdistyksen kokouksen äänistä vähintään kolme neljäsosaa (3/4) on annettu puolesta. Yhdistyksen purkautuessa varat käytetään purkamispäätöksessä tarkemmin mainitulla tavalla yhdistyksen toiminnan tarkoituksen edistämiseen. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen. Lahjoitettu tai testamentattu omaisuus on käytettävä lahja- tms. kirjassa edellytetyllä tavalla.
16 § Muuta
Muuten noudatetaan, mitä voimassa oleva yhdistyslaki edellyttää.